On mutkatonta havaita ratin takaa, miten lyhyiden etäisyyksien Sloveniassa löytyy kaikenlaista pittoreskia: rapiat 150 kilometriä ja olet nähnyt vuoristoa, järvi- ja jokialueita, historiallisia kyliä, pääkaupungin vanhan keskustan ja siisteydeltään vähintään Italian tasoisia Adrianmeren rannikkokyliä upeine hotelleineen ja puistoineen.
Bledin kaunis järvimaisema lähestyy Ljubljanan suunnasta joutuisasti. On sunnuntai lokakuun 6. päivä ja toinen kokonainen matkapäiväni. Olen kuulemma kolmen viikon aikana laihtunut, mikä pistää peiliä epäuskoisena tuijotellessa miettimään, että kuinka pulska sitä vielä syyskuun puolivälissä olikaan.
Bledissä ajatus paikallisen kulttikakun maistelusta käy ylivoimaiseksi. Herkkua se on eikä sosialistisen Jugoslavian aikainen 60-vuotias resepti ole luomusta ainakaan pilannut. Muistuttaa meille tutumpaa Napoleon-leivosta. Jonkinmoinen ”Tito-leivos”.
Äkkiä meidät ympäröi lauma Kaukoidästä saapuneita kameramiehiä, turvamiehiä, hovineitoja, toimittajia ja ties mitä. Paikalliset supattavat, että Taiwanin prinsessa on tullut Blediin maisemia ihailemaan ja seurue suunnistaa samalle kirkkosaarelle soutuveneineen kuin mekin.
Bongailemme joukosta sitä korkea-arvoisinta, mutta täyttä varmuutta emme saa. Mustissa limusiineissa rannalla tosin on Thaimaan suurlähetystön tunnukset, eli liekö sittenkään kyse Taiwanista, prinsessoista puhumattakaan. Mutta ei, kyllä, nyt bongaamme tupeeratun rouvan, jota kaikki seuraavat ja pari avustajaa kannattelee käveltäessä (illalla kämpillä guuglailulla selviää, että kyse lienee ollut Thaimaan kuninkaan vaimosta, eräänlaisesta kuningattaresta siis. Bled ei ollut hovilta kehno valinta yhdeksi Euroopan nähtävyydeksi).
Turkoosi vesi kuultaa kuin jalokivi, jokien pohja säihkyy kristallinkirkkaana. Vaaleiden kivien päällä ei ole havaittavissa mitään humusperäistä. Perhokalastajia siellä täällä, perämoottorit kielletty hiljaisia ja saastuttamattomia sähkötuuppareita lukuun ottamatta.
Pakkomielle vanhoilta reissuilta vainoaa täälläkin. Kaikkea ja joka paikassa tulee aina verrattua johonkin aiempaan muualla näkemäänsä. Samankaltaisuuksien joukosta koettaa sitten poimia uusia helmiä, josko tämä olisi jotakin poikkeuksellista?
Sloveniassa taitaa olla jotain poikkeuksellista. Se on lentäen vain 2,5 tunnin päässä Suomesta, alue on Uudenmaan kokoinen ja nähtävyydet mitä moninaisimmat. Hintataso kohtuullinen, osin alhainenkin. Ihmiset ystävällisiä ja kaikki tuntuu pelaavan.
Paikallisille moni hanke on tavoittamattomissa ja ympäristössä matkailu harvinaista. Keskipalkka noin 800 euroa kuussa ja esimerkiksi löpö maksaa bensa-asemalla 1,40 euroa litra. Suomalaisella keskipalkalla litrahinnan pitäisi siis huidella noin viidessä eurossa. Sitäkin kummallisempaa on, että paikalliset panostavat autoihin. Toinen toistaan hienompia ja isompia yksilöitä suhahtelee ohi. Vanhat Yugot ja Zastavat lienee kuopattu jonnekin. Liekö kyse politiikan nomenklaturasta, jota maanmiehet sättivät korruptiosta ja Slovenian maineen tahraamisesta? En nosta keskusteluissa esille pieleen menneitä panssariajoneuvokauppoja Patrian kanssa. Sloveenit ovat hienotunteisia, puhuvat Suomesta positiivisia, vaikka uutisista lienee tullut toisenlaistakin esille.
Maanantaiaamua 7.10. käynnistellään verkkaisesti. Ihan mukiinmenevä asuinalue ja kerrostalot. Ilmanvaihtokanavien puuttuminen tosin merkitsee, että pieteetillä lämmitetyt huoneistot ovat viileilläkin keleillä kuuman kosteita ja talo kuin umpipullo. Ei ihan Britannia-meininkiä, mutta se johtunee vähemmistä sateista ja ehkä jopa hitusen saarivaltakuntaa paremmasta rakentamisen laadusta.
Piipahdamme morjenstamassa Tatjanaa ja Irenaa, kauneushoitolan kummitätejä ja opastajia. Silmäilen siistiltä näyttävän salongin yksityiskohtia. Vaikken kauneudenhoitoalaa tunnekaan, tulee varusteista, nimettömistä voidepurkeista ja pelottavilta näyttävistä sähkövempaimista mieleen jokin 1980-luvun alun kauneushoitola Suomesta. Kulttuuri- ja elintasoero näkyy ehkä selvimmin tässä. Paraikaa jalkahoidossa on henkilö, joka tarvitsisi maallikon mielestä ehkä enemmän terveydenhoitoa kuin kauneuden.
Irena ja Tatjana ovat sydämellisiä slovenialaisnaisia. Jossakin vihlaisee. Pitkät viikot, rankka elämä ja toiveet pieniä.
Kolmen päivän piipahdus Miran ja Riikan arkea tarkastamassa tuntuu etuoikeudelta. Sitä vaan tullaan ja taas mennään, palataan mukamas tärkeisiin projekteihin. Onneksi en hölmöillyt ja tyytynyt neljän viikon aikana Skypeen ja bloggauksiin. Tämä oli syytä nähdä. Ja Mira tietysti ennen muuta! :)
Lohdutuksena blogin aiemmille lukijoille, että vierailijanäkökulma jää poikkeukseksi. Mira-vaimon pirteät raportit seuraavat uskoakseni pikapuolin tätä Suomeen palanneen instant-matkailijan tajunnanvirtaa. Mukana kotiin toin matkalaukullisen kenkiä. Niitä ei Mira ollut ostanut itselleen vaan minulle. Hyvä ihme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti